Kahden kuukauden ajatusvirtaa

Päämäärättömän kunnianhimoinen ihminen. Kaikkea tuota ja niin paljon enemmän ja vähemmän tarvitsee olla, että tätä jaksaa. Pitää olla vähän tavoitteellinen. Nähdä asiat saavutuksina, mistä voi iloita jälkeenpäin. Pitää silti olla vähän vapautuva, siinä määrin, että sen jokaisen onnen tunteen, minkä tuntee tyhmimmästäkin asiasta, suo itselleen.

Olen viettänyt hetkiä odottaen tulevaisuutta. Olen antanut ajatusten valua ensi kevääseen, ensi syksyyn, ensi elämään viiden vuoden päästä. On ihanaa suunnitella tulevaa. Se on niin varmaa, kun sitä ei vielä ole. Harvoin annan itselleni tilaa itkeä osaamattomuuden jaksamattomuutta tai kykenemättömyyttä olemaan jotain tavoiteltavaa. Ehkä juuri siksi, että kaiken käsittely on juuri yhtä hankalaa, miltä se kuulostaa.

Itsetiedostaminen käy välillä ylikierroksilla. Ymmärtämättömyydessä on liikaa aikaa katsella itseään toisen silmien läpi, liikaa aikaa ajatella. Pienikin menetetty itsevarmuus on tuntunut ylivoimaiselta esteeltä. Silti se uusi itsevarmuus, joka täällä kerääntyy päivä päivältä, on paljon hienompaa kuin entinen. Hankaluuksissaan tie itsensä hyväksymiseen täällä on löytynyt yksinkertaisesta elämänohjeesta, jonka sanoin elämää pohtiessa, kaikessa ajattelemattomuudessa toiselle vaihto-oppilaalle, sielunsiskolle, kaksi viikkoa sitten:

Next week you will have to forgive yourself one hundred thousand times.

Seuraavana päivänä, kun koulussa koin epävarmuutta ja heikkoutta hymyilemättömyydestäni, kirjoitin tuon satunnaisen lauseen kuulakärkikynällä kalenteriini, nätisti kaunolla muotoillen. Rupesin katsomaan sitä vähintään neljätoista kertaa päivässä. Annoin itselleni luvan ajatella itseäni kaiken muun yli. Loppuviikosta hymyilytti. On se anteeksianto kumma juttu, varsinkin itsellensä.

Nämä uudet henkisellä itsetutkistelulla löydetyt elämänohjeet ovat kaikessa tärkeydessään silti toissijainen juttu. Ensisijainen on se itselleen onnen hetkien suominen. Siinä tarvitaan vähän taitoa, vähän heittäytymistä ja paljon ylianalysoimisesta pois pääsemisestä. Pitää osata olla miettimättä liikaa. Pitää osata antaa itselleen kaikki hetket. Maailmaa katsoessa ei pidä olla liian kriittinen tai liian odottava, pitää vain olla. Monta onnen hetkeä saa kokea, kun ei katso yli niiden. Monta yhtä huvittavan ihanaa, sellaista mitä oli rullailla skeittilaudalla istuen tiensä joenvartta pitkin Bordeaux'ssa. Itsensä vapauttaminen on aika kuvaavasti sanottu. Joskus vaan elää sen kummempia miettimättä.

Itsensä vertailu muihin on kostautunut useamman kerran. Muilla tarkoitan muita vaihto-oppilaita. Aina on joku, jolla on enemmän paikallisia kavereita kuin sinulla. Aina on joku, jonka kielitaito kehittyy viikossa yhtä paljon kuin omasi kuukaudessa. Aina on joku, joka tuntuu olevan onnellisempi, heittäytyvämpi, esimerkillisempi vaihto-oppilas. Aina on se joku. Rotareiden koulutukset pinttivät aika tehokkaasti mieleen, millainen on täydellinen vaihto-oppilas. Siksi yksi suurimmista haasteista on ollut hyväksyä se, että täälläkin olet vain ihminen. Olet omana itsenäsi maailmalla. Rotareiden lähettämä Suomen edustaja kyllä, mutta ensisijaisesti pelkkä Venla, joka halusi elämäänsä vähän vaihtelua, vähän seikkailua.

Tänään on kaksi kuukautta siitä, kun tämän seikkailun aloitin. Yritin sen vuoksi selventää, miten kaikki täällä ei ole iloa, juhlaa, hymyä tai rentoa elämää, mutta tuloksena oli monta epäselvää lausetta ja ylitaivutettua adjektiivia. Ei tästä ehkä mitään konkreettista irti saanut, mutta tältä musta silti tuntuu. Sekavan yksinkertaiselta. Itsevarmana eteenpäin menevältä. Onnelliselta, kunnes itkettää. Sitten taas naurattaa. Ja naurua saa jatkaa.

Hymyilevä viikonloppu

Viime perjantaina lastattiin bussi täyteen onnesta hehkuvia vaihtareita koettelemaan bussikuskin hermoja. Ei meistä kukaan malttanut pysyä omalla paikallaan, ja äänimaisema oli lähinnä kiljuva apinalauma kuuntelemassa listahittejä volyymit kaakossa, mutta ainakin meillä oli hauskaa. Hauskaa jatkui myös koko viikonlopun ajan.

Suuntana oli Mont Saint-Michel: historiallinen luostarisaari, yksi Ranskan suosituimmista turistikohteista ja tulevan viikonlopun ajan 350 vaihtarin tutustumiskohde. Ennen sinne selviämistä meillä oli kuitenkin koko päivän kestävä bussimatka edessä. Matkan varrella poikkesimme tunnin kestävällä jokiveneretkellä, mutta sitä lukuun ottamatta saimme rauhassa juhlia bussissa jälleennäkemistä.

Mont Saint-Micheliin saavuttaessa ilta oli jo pimennyt. Meitä vastassa oli pimeydestä hohtava Disney-elokuvien linnoja muistuttava saari. (Välihuomiona voin kertoa, että löytämäni artikkelin mukaan Mont Saint-Micheliä on kuin onkin käytetty esikuvana Disneyn Tangled -elokuvassa.) Kaikki liimautuivat ikkunaan kiinni ihastelemaan tätä unelmista muodostunutta todellisuutta. Ilta parani entisestään päästessämme katsomaan arkkitehtuurista ihmettä saarelle johtavalle sillalle. Se valojen hehku tuskin katoaa koskaan mielestä.

Seuraavana päivänä lähdimme uteliain mielin tarkastelemaan luostarisaaren katuja ja kappeleita. Kadut olivat suloisesti vuorattu turisteille osoitetuilla ylihinnoitelluilla kaupoilla ja ravintoloilla, mutta taivaaseen päin katsoessa, kun pystyi näkemään vain vanhojen talojen ylimmät ikkunat ja luostarin tornit, kulkivat historia-väristykset pitkin kehoa. Mont Saint-Michel on yksi niistä paikoista, joita jaksaisi kierrellä ja kaarrella etsien kaikki kolot ja tarinat muurien takaa, mutta aika oli rajattu. Muut vaihtarit odottivat lippuineen ja juhlivine mielineen meitä hotelleillaan.

 
Ai että sitä jälleennäkemistä, kun bongataan meidän suomalaiset sieluntoverit muiden joukosta. Ja ai että sitä fiilistä, kun saadaan meidän vaaleahiuksinen, suomea puhuva ryhmä kasaan ja lauletaan Frontside Ollie kymmenettä kertaa putkeen. Vielä puoli vuotta sitten oltiin lähinnä toisillemme tuntemattomia, samasta asiasta unelmoivia suomalaisia nuoria, ja nyt juostiin pitkin merta hiukset hulmuten Suomen lippu takana liitäen. Meistä on tullut osa yhtä suurta kansainvälistä ryhmää, mutta saatiin hetki taas muistella, mistä ollaankaan lähdetty.

Voisin silti vielä tarkentaa tätä merta pitkin juoksemista: Me 350 vaihtaria kävelimme pitkin merenpohjaa laskuveden aikaan paljain jaloin läheisen saaren viereen ja takaisin. Muta roiskui varpaiden välistä, ja satunnaiset upottavat kohdat ja vesivirtaukset saivat kaikki kirkumaan riemusta. Voisin selittää koko tapahtumasta enemmän, mutta en tiedä miten. Aika hankala sitä on kuvailla miten maa, jolla kävelit, muuttui trampoliiniksi, jossa sai pomppia elämänsä edestä, kunnes upposi polvia myöten mutaan.

Illaksi meille oli varattu perinteistä vaihtariohjelmaa: tanssittiin ympäri ruokailusalia, saatiin taas kerran kuulla jokaisen paikalla olevan vaihtarin kotimaan kansallislaulu ja tietysti syödä. Meidän piirin pöydästä raikui musiikki ja laulu täysillä koko illan ajan ja illan pimentyessä laitettiin DJ pöytänsä taakse ja musiikki soi yöhön asti kaikkien yhdessä tanssien. Vaihtarit, olette parhaita<3

Tässä mun kanssa pienillä kujilla seikkailivat ihanat USA, Brasilia, Chile, Kolumbia ja USA!

Mulla oli aivan mahtava määrä videoita tuolta illalta. Oli. Kamera jäi ravintolaan, kamera ei enää ollut siellä, tuloksena on kameraton Venla. Joo, ärsyttää. Aivan hirveesti ärsyttää, mutta sille ei voi mitään. Kaikkeni tein sen löytääkseni, mutta ei se ole löytänyt tietänsä takaisin mun luokse. Jos ei ihmepalautumista tapahdu, olen nyt hukannut ensimmäisen arvokkaan esineeni melkein 18 vuoden järjestelmällisen tavaroiden säilyttämisen jälkeen. Kai tää piti vielä kokea näin kolme kuukautta ennen täysi-ikäistymistä, jotta voin laittaa tän lapsellisen hajamielisyyden piikkiin. Näin tällä kertaa, älkää siis ihmetelkö kuvien laadun huonontumista! (Tässä olevat kuvat on lainattu toiselta vaihtarilta, Merci Jeremiah!)

Kotimatka meni yhtä sujuvasti, vaikkakin hieman unisemmin, kuin tulomatka. Taas kerran voin sen sanoa, että nämä meidän piirin vaihtarit on täyttä rakkautta. Parempaa en voisi toivoa. Seuraava yhteinen viikonloppu on meillä reilun kuukauden päästä, mutta koulun lomat alkavat ensiviikolla. Tämä kahden viikon syysloma on aivan täydellistä aikaa lähteä seikkailemaan niin Bordeaux'hon kuin eteläisempään Ranskaankin moikkailemaan muita. Mutta ensin nukun koko alkusyksyn univelat pois!

Merci beaucoup pour le week-end magnifique! Je vous aime<3