Ranskalainen joulu

Se näyttää vihreältä ulkoa ja punaiselta sisältä. Se tuoksuu ostereilta ja hanhenmaksalta, viiniltä ja shampanjalta, takkatulelta ja muovikuuselta. Se kuulostaa naurulta ja puheensorinalta, ranskalta ja suomelta, tai suomelta ehkä vain meidän talossa. Se on lämmin ja ruokaisa, sitä ranskalainen joulu oli.

 Aamulla ei näkynyt Joulupukkia televisiossa, kuusi oli koristeltu jo kauan sitten ja riisipuurosta ei ollut tietoakaan. Äh öh. Missä joulu? Lounas oli hyvinkin arkinen, iltapäivällä ei mitään sen kummempia tehty. Annin kanssa yritettiin saada joulufiilistä kuuntelemalla suomalaista joulumusiikkia ja keittämällä riisipuuroa myöhemmin iltapäivästä, mutta silti, missä joulu? Oli epäjouluisin joulufiilis ikinä, vielä siinä vaiheessa.

Onneksi päivä muuttui illaksi, nälkä muuttui ruoaksi ja joulufiilis muuttui todellisuudeksi. Oli hienosti katettu pöytä ja kallis shampanja, oli lahjat kuusen alla ja liikaa ruokaa pöydässä. Oli neljän tunnin ruokailu, oli ähky. Oli ähkympi. Oli ähkyin. Oli hyvinkin joulufiilis, vaikka toki erilainen joulu. Eri perhe, vaikka sisko oli vierellä, ja eri tavat, vaikka ne ovatkin aika tutuiksi tulleet.

Tapaninpäivänä, samalla kun oma sukuni Suomessa söi yhteistä jouluateriaa, söin toisen host-perheeni suvun kanssa heidän jouluateriaansa. Oli taas ähky, mutta oli joulu. Tai ehkä juuri siksi oli joulu, koska oli ähky.

Joulu tuntui lyhyemmältä ja yksinkertaisemmalta, mutta myös mukavalta ja perinteikkäältä. Uusia kokemuksia on aina ihana saada, mutta tulevana vuotena taidan laittaa tonttulakin päähän jo syyskuussa, sillä vähän jäi semmoinen joulukolo sydämeen. Joulu vain meni, solahti sormien läpi täyttäen vatsan.

Tänään pakkasin tämän hetkisen elämäni muutamaan laukkuun ja vaihdoin asuinpaikkaa väliaikaiseen majoitukseen samaisen vanhan Rotaryn luokse, jonka luona hetki sitten asuin. Uudet vuodet vietän rakkaiden ystävieni, muiden vaihtareiden kanssa, ja ensi vuoden alussa siirryn toiseen host-perheeseeni asumaan. Pian sen jälkeen täällä onkin jo täysi-ikäinen Venla maailmalla.

 

Ihanaa uutta vuotta!<3

 

Ja näin alkaa loma

Asuin tässä hetki sitten kuuden päivän verran erään Rotaryn luona host-vanhempieni lähdettyä pohjoisempaan Ranskaan. Tämä vanha herra, ikää kertynyt jo 80 vuotta, otti minut lämpimästi vastaan. Niinpä sain kuunnella illat tarinoita siitä, millaista oli olla 7-vuotias ranskalainen poika toisen maailmansodan aikaan. Kaikista elämäntarinoista hän painotti silti yhtä asiaa: ole aina onnellinen. Näin olenkin päättänyt tehdä.

Se on ihanaa, millaisia mahdollisuuksia täällä tulee pakon edestä vastaan. Normaalissa tilanteessa olisin tietysti jäänyt yksin asumaan vanhempien ollessa poissa, mutta täällä se ei ole järjestön sääntöjen takia mahdollista, joten minut sijoitettiin minne pystyttiin. En saa aina itse päättää minne menen ja mitä teen, minkä takia kokemuksia kertyy moninkertaisesti enemmän. Joutuu menemään tahtomattaankin sinne oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, niin käytetty ilmaus kun tuo onkin. Maailma avartuu sinne lähtiessä.

Viimeisellä kouluviikolla ennen lomia kaikilla on tapana olla iloisempia. Kaikki hehkuvat sellaista ihanaa rentoutta, mikä kolme viikkoa sitten oli vain haaveena. Viimeiset päivät menivät siksi nopeasti, ja nyt en odota kuin yhtä asiaa: rakkaan siskoni (ihan oikean siskoni!!) tänne saapumista. Anni junailee tiensä tänne tiistai-iltana ja minä pompin riemusta. Sisko on jo huippu juttu, mutta sisko jouluna vielä huipumpi. Jee<3

Tässä on aika eriskummallisen ainutlaatuinen syksy takana, mutta nyt se alkaa olla ohitse. Olen tehnyt paljon ja oppinut sitäkin enemmän. Olen saanut rakennettua itselleni elämän aluksi tuntemattomaan paikkaan. Nyt voisin vain hengähtää. Pian joulun jälkeen vaihdan ensimmäisen kerran perhettä, sillä Rotary-järjestöllä on tapana sijoittaa vaihto-oppilas useampaan perheeseen vuoden aikana. Perheen vaihtuessa saan aloittaa tietyllä tavalla alusta. Ei tässä sinällään ole mitään alusta aloitettavaa, mutta uusissa aluissa on aina jotain viehätystä. On helpompi tarttua tekemättömään, kun saa puhtaan pöydän millä sitä tehdä. Ehkä siinä on syy, miksi tänne alun perin lähdinkin. Kaikki oli erittäin hyvin Suomessa, mutta vaihtelusta ei ole koskaan haittaa. Uutta aloittaessa pääsee näkemään, mitä kaikkea siinä vanhassa oikeasti oppi ja mitä vain luuli oppineensa. Kummasti kertyy näkökulmia niitä etsiessä.

Huomenna menen höpisemään tuleville vaihto-oppilaille, joista ehkä jopa muutamat suunnittelevat suuntaavansa Suomeen. Mietin vielä, että säikäytänkö heidät näyttämällä kuvia mämmistä samalla kertoen, että aurinko laski tänään Etelä-Suomessa kolmen maissa iltapäivällä (ja siihen vielä naureskelen ilkeästi perään onnea Pohjois-Suomeen menijöille), vai näytänkö kuvia aurinkoisesta talvimaisemasta ja annan heidän maistaa Fazerin Sinistä. Ehkä teen vähän molempia. Sen jälkeen annan rakkaille vaihtarikavereilleni jouluisan suuret halaukset, ja ennen kuin huomaankaan, olen siskoni kanssa kävelemässä pienen kyläni kivisillä kaduilla.

Tulevasta viikosta tulee ihana viikko.

Hyvää joulua jo näin etukäteen!<3 Terveisin Venla kymmenen vuoden takaiselta ajalta ja hänen koiransa, jonka nimi oli jotain Konvehdin ja Iso-Kaapon väliltä.

Joulukuisia höpinöitä

Jos aikaa riittäisi hirmusti ja vielä sitäkin enemmän, kirjoittaisin varmaan joka päivä jotain. Aika on silti rajallinen ja kokemuksia koettava ennen kuin niitä kirjoittaa. Siksi nyt tuleekin noin sataviisitoista plus kaksi asiaa mieleen, joista haluaisin kertoa, mutta todennäköisesti onnistun niistä kirjoittamaan noin kaksi. 

Tämä on ensimmäinen joulukuu ilman joulukalenteria. En tiedä oliko tämä oleellisista oleellisinta, mutta oli se asia. Täällä ei samanlaista, jo marraskuussa alkavaa, jouluhehkutusta ole kuin Suomessa. Vasta hetki sitten kauppojen ikkunat täyttyivät joulukoristeista ja kadut jouluvaloista. Ilmassa ei silti hehku sellainen ihana, joskus vähän liioteltukin joulufiilis, jota olen ruvennut jo kaipaamaan. Onneksi voin aina palautua omaan huoneeseeni kuuntelemaan suomalaisia joululauluja ja piirtelemään kortteihin joulukuusia. Aika joulufani taidan sittenkin olla, vaikken sitä ennen tiennytkään. 

Viikonloppuina olen taas mitä milloinkin. Yhtenä kävin läpi niin joulutorit kuin trampoliinipuistot, toisena katsoin auringonlaskut ja antiikkikeräilijän talot. Loma odottaa reilun viikon päässä ja se tulee kovin kovin kovin kaivattuun koloon. Suunnitelmissa on lähtökohtaisesti nukkua ja syödä ja toistaa sama monta kymmentä kertaa. Sillä pääsee jo pitkälle. 

Ei koulussakaan silti mitään vikaa ole! Se niin kuin, miten sen muotoilisi, menettelee. Jos koulupäivät kestäisivät puolet nykyisestä, voisi koulu olla ihan huippua, mutta oppitunnit jatkuvat jatkumistaan iltaan asti ja sitten onkin jo uusi päivä ja koulu ja yö ja rytmi jatkuu näin. Voi tätä Ranskan koulusysteemiä. Ei kummia siinä koulun sivussa ehdi tehdä, mutta ehkä ei tarvitsekkaan. Katselen vain ja opettelen mitä pystyn. 

Mitä sitä vielä tähän elämästä laittaisi. Ranska sujuu muina päivinä paitsi torstaisin, silloin väsyttää aina liikaa. Täysin sujuvaan kielitaitoon on vielä piiiiiiitkä matka, mutta annan kaiken tulla luonnostaan. Joka kuukausi voin ottaa yhden i:n tuosta piiiiiiitkästä pois. Enää on kaksi kolmannesta Ranskan kuukausista jäljellä. Hassun hassun nopeaa ajankulua. Ehkä siksi menenkin nyt mieluummin ruokailemaan sympaattisten ranskalaisten vanhuksien kanssa sen sijasta, että jatkan kaikesta kirjoittelemista. Ajallani vielä kokoan kaikki hienot selitykset kulttuurieroista ranskalaiseen koulusysteemiin (josta riittää asiaa!), mutta joskus annan tämmöisen karkeahkon välipäivityksen elämästä valua julkaistavaksi, vaikka mielelläni kirjoittelisin käyttämällä enemmänkin aikaa, kun yhden hassun hetken. Eletään nyt silti ensisijaisesti.

Elämäniloiset vaihtarit!