Kaikki on hyvin hyvin

Viime perjantai-iltana oli suuressa leivoksessa kynttilä ja pieni "Joyeux anniversaire!" -kyltti. Pöydän ääreen oli kokoontunut vanhahkoja miehiä ja naisia rotary-klubistani sekä kaksi brittipariskuntaa, joita en ollut koskaan tavannut, mutta heidän mielestään oli aivan ihanaa päästä laulamaan onnitteluja tälle täysi-ikäistyvälle suomalaiselle. Oli naurua, hymyä ja ruokaa. Oli sympaattista ja lämminhenkistä tunnelmaa. Oli sellaista, kun pienessä ranskalaisessa kaupungissa voi odottaa olevan. 

 
 Lauantaina hyppäsin junaan kohti Bordeaux'ta, jossa odotti niin perulaista kuin kanadalaista, brasilialaista kuin suomalaista ystävää. Naurattaa, että muutamia vuosia sitten pohdin, haluanko lähteä vaihto-oppilaaksi, sillä halusin viettää 18-vuotissyntymäpäiväni Suomessa. Mitä siltä päivältä ikinä muuta toivoikaan, kuin rakkaiden ihmisten läsnäoloa. Sitä se oli. Sympaattinen katusoittaja soitteli "Here comes the sun" samalla, kun kävelin ilman kenkiä Bordeaux'n katuja pitkin tammikuisessa viileydessä. Se oli aika täydellinen tapa elää ensimmäinen päiväni täysi-ikäisenä.

Sunnuntai-iltana harmitti, etten pystynyt elämään ikuisesti menneessä viikonlopussa, mutta sitten tuli maanantai, joka päätti näyttää paremmat puolensa. Tutustuin ranskalaiseen yliopistoon merenrannalla, vaihtelin kuulumisia kavereiden kanssa ja pohdin omia tulevaisuuden suunnitelmia muiden kertoillessa omistaan. Ei enää päänsärkyjä kielen takia, ei enää pitkittyneitä tylsistymisiä ymmärtämättömyydessä, ei enää hukassa olemista, ainakaan paljoa. Pitkän matkan sai tähän astiseen kehitykseen kulkea, ja vaikka opittavaa löytyy vielä jokaisesta keskustelusta ja oppitunnista, on nyt jonkinlainen ote tästä sekavan kauniista kielestä saatu. Elämä tuntuu taas vähän normaalimmalta, kun ei tarvitse aamusta iltaan taistella kielellisen ilmaisun kanssa. Onnellinen olen siitä, etten lähtenyt englanninkieliseen maahan kehittämään jo olemassa olevaa kielitaitoani. Vaikka syyskuun Venla olikin aika tuskissa, niin kyllä aivot itsensä palkitsee.

Hankala enää saada kiinni sen 4-vuotiaan Venlan ajatuksista, joka kuuli ensimmäistä kertaa, että Pariisi ei sijaitse Suomessa. Sen jälkeen tuli hirveä hinku päästä siellä käymään. Yhtä hankala on ymmärtää, miten hienoa oli 11-vuotiaan Venlan mielestä aloittaa tämän tuntemattoman mutta kauniilta kuulostavan kielen opiskelu. Ja vaikka muistot ovatkin kirkkaat muutaman vuoden takaiselta Pariisin matkalta, on silti hankala enää kuvitella, miltä tämä maa vaikutti turistin silmin. Suomessa se "aito" koti sijaitsee, mutta nämä tutut kylät ja kaupungit, kieli ja kulttuuri, ruoat ja juomat ja niin myös ihmiset ovat saaneet itsensä asetettua uudeksi kodikseni, arjekseni, elämäkseni. Enää on tätä jäljellä alle puoli vuotta, joka tuntuu tässä vaiheessa hyvin lyhyeltä ajalta.

Toivottavasti en koskaan unohda, millaista elämää sai juuri täysi-ikäistynyt, 18-vuotias Venla elää.

 

Vuosi kuljettiin

Vuosi 2015 alkoi rakkaimpien ystävien kanssa kukkulalla, Helsingin siluetin hohtaessa suoraan edessämme. Vuoden alussa lupasin itselleni, että tulen viettämään tapahtumarikkaan vuoden, kehitän taitojani, uskallan tehdä uusia asioita, säästän rahaa ja luontoa, vielä ainakin 20 lupausta lisää ja sen, että on okei unohtaa niistä jokainen. 

Ja jokaisen lupauksen onnistuin täyttämään.

Keväällä olin ja menin, kävin kahviloissa ja museoissa. Olin koulussa lähes 24 tuntia vuorokaudesta, mutta harvemmin oppitunneilla, vaikka kovasti niille yritin ehtiä. Musisoin ja matkustelin. Kiersin Eurooppaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Kävin EU-parlamentissa kahteen otteeseen kahden kuukauden sisällä. Metsästin Helsingin parhaimmat kasvisravintolat, ja joskus hyppäsin satunnaiseen ratikkaan löytääkseni jotain uutta. Stressasin miljoonasta tekemättömästä asiasta ja tein ne, kunnes seuraavana päivänä tuli miljoona uutta. Rakastin sitä kiireisyyden määrää. Muistelin menneitä ja katsoin tulevaa, mutta ennen kaikkea elin hetkessä. Sain monta uutta ystävää ja monta uutta hyvää muistoa heidän kanssaan. 

Tiesin jo lähteväni ensi vuodeksi muualle, mutta en ajatellut sitä pahemmin. Oli kaikkea muuta ihanaa käynnissä, johon keskityin juuri silloin.

Kesä meni yhdessä hetkessä, vaikka kestikin ikuisuuden. En tehnyt mitään liian hankalaa. Olin vaan. Sain purettua jokaisen kevään stressin pois. Olin sataprosenttisesti lomalla. Uin, vaikka vesi oli alle kymmenen asteista. Lähdin pyöräilemään tuntemattomaan, vaikka aurinko oli jo laskemassa. Menin ulos syömään, vaikka rahat olivat lopussa, ja elin vahvasti Suomessa, vaikka mieli oli jo muualla. Mieli seikkaili peloissa ja odotuksissa, mieli seikkaili tuntemattomassa Ranskassa. Elokuu oli oudoin kuukausi, jonka olen koskaan elänyt. Yritin olla luonnollisesti, elää ihania hetkiä ystävien kanssa, mutta joskus rupesin itkemään täysin odottamatta ennakkoikävästä. Koitin suhtautua kaikkeen normaalisti, mutta mikään ei ollut normaalia. Halusin vaan jo lähteä, vaikka en halunnut lähteä. Mitä lähemmäksi lähtöpäivää päästiin, sitä vahvemmaksi molemmat tunteet tulivat, ja sitä kummallisemmin mieleni käyttäytyi. Onneksi tuo outo aika loppui joskus ja sain jotain hetkeksi pysyvää elämääni.

 
Saavuin Ranskaan aloittamaan opettavaisen syksyn. Se opetti kulttuuria, se opetti kieltä. Se opetti arvostamaan tilaisuutta olla täällä, se opetti arvostamaan Suomea ja läheisiä siellä. Se opetti olemaan välittämättä huomisesta, se opetti katsomaan tulevaan. Se opetti pitämään tiettyjä asioita tärkeinä, se opetti olemaan välittämättä pienistä. Se opetti olemaan ystävällisempi, mutta silti ajattelemaan itseään ensisijaisesti. Se opetti olemaan positiivisempi, onnellisempi ja itsevarmempi. Se opetti elämään taas vähän enemmän.

  
Ja kun vuotta 2016 katson avoimin silmin, on vähintäänkin yhtä hyvä vuosi edessäpäin.

Se on ensimmäinen vuosi täysi-ikäisenä. Se on ensimmäinen vuosi ranskaa puhuvana. Se on ainutlaatuinen kevät, jonka saan viettää uusissa seikkailuissa jo tutuksi tulleessa paikassa. Se on vielä tuntematon syksy, vaikka palaankin takaisin vanhaan tuttuun. Se on varmasti täynnä hetkiä, joita pääse vain kerran elämässään kokemaan. Se on myös täynnä hyvästejä ja vastapainona jälleennäkemisiä. 

Mutta vielä ei mietitä niitä. Nyt unohdetaan hetkeksi kaikki kaukana edessäpäin oleva, ja keskitytään siihen, mitä teen tänään ja huomenna.

Niin jatkan koko kevään ajan. Hyvästit tulevat, kun ovat tullakseen, jälleennäkemisetkin täyttävät kalenterin omana aikanaan. Nyt olen täällä. Elämä Ranskassa jatkuu vielä kuukausia, ja haluan antaa itseni elää sitä täysillä. Koskaan en näihin hetkiin pääse palaamaan. Sen takia en anna itselleni pienintäkään stressin aihetta siitä, onko blogi päivitetty tai kaikille skypetetty. Minulla menee kyllä hyvin, vaikka ei viikkoihin mitään olisi kuulunut. Syksyn totuttelin täällä eloon ja suomessa läheiseni minun muualla olooni, mutta nyt kaikki ovat omalta osaltaan siihen jotenkin tottuneet. Päivitän vielä blogia ja olen Suomeen yhteyksissä, mutta priorisoin asioita huolehtien, että en jätä yhtäkään tilaisuutta käyttämättä tai yhtäkään päivää hyödyntämättä.

Täällä on ihanaa olla, ihanaa elää. Tästä ajasta, joka tuntuu päivä päivältä menevän nopeammin, haluan ottaa kaiken irti.

2016, annetaan sen tuoda onnea ja ihania muistoja!