Vuosi 2015 alkoi rakkaimpien ystävien kanssa kukkulalla, Helsingin siluetin hohtaessa suoraan edessämme. Vuoden alussa lupasin itselleni, että tulen viettämään tapahtumarikkaan vuoden, kehitän taitojani, uskallan tehdä uusia asioita, säästän rahaa ja luontoa, vielä ainakin 20 lupausta lisää ja sen, että on okei unohtaa niistä jokainen.
Ja jokaisen lupauksen onnistuin täyttämään.
Keväällä olin ja menin, kävin kahviloissa ja museoissa. Olin koulussa lähes 24 tuntia vuorokaudesta, mutta harvemmin oppitunneilla, vaikka kovasti niille yritin ehtiä. Musisoin ja matkustelin. Kiersin Eurooppaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Kävin EU-parlamentissa kahteen otteeseen kahden kuukauden sisällä. Metsästin Helsingin parhaimmat kasvisravintolat, ja joskus hyppäsin satunnaiseen ratikkaan löytääkseni jotain uutta. Stressasin miljoonasta tekemättömästä asiasta ja tein ne, kunnes seuraavana päivänä tuli miljoona uutta. Rakastin sitä kiireisyyden määrää. Muistelin menneitä ja katsoin tulevaa, mutta ennen kaikkea elin hetkessä. Sain monta uutta ystävää ja monta uutta hyvää muistoa heidän kanssaan.
Ja jokaisen lupauksen onnistuin täyttämään.
Keväällä olin ja menin, kävin kahviloissa ja museoissa. Olin koulussa lähes 24 tuntia vuorokaudesta, mutta harvemmin oppitunneilla, vaikka kovasti niille yritin ehtiä. Musisoin ja matkustelin. Kiersin Eurooppaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Kävin EU-parlamentissa kahteen otteeseen kahden kuukauden sisällä. Metsästin Helsingin parhaimmat kasvisravintolat, ja joskus hyppäsin satunnaiseen ratikkaan löytääkseni jotain uutta. Stressasin miljoonasta tekemättömästä asiasta ja tein ne, kunnes seuraavana päivänä tuli miljoona uutta. Rakastin sitä kiireisyyden määrää. Muistelin menneitä ja katsoin tulevaa, mutta ennen kaikkea elin hetkessä. Sain monta uutta ystävää ja monta uutta hyvää muistoa heidän kanssaan.
Tiesin jo lähteväni ensi vuodeksi muualle, mutta en ajatellut sitä pahemmin. Oli kaikkea muuta ihanaa käynnissä, johon keskityin juuri silloin.
Kesä meni yhdessä hetkessä, vaikka kestikin ikuisuuden. En tehnyt mitään liian hankalaa. Olin vaan. Sain purettua jokaisen kevään stressin pois. Olin sataprosenttisesti lomalla. Uin, vaikka vesi oli alle kymmenen asteista. Lähdin pyöräilemään tuntemattomaan, vaikka aurinko oli jo laskemassa. Menin ulos syömään, vaikka rahat olivat lopussa, ja elin vahvasti Suomessa, vaikka mieli oli jo muualla. Mieli seikkaili peloissa ja odotuksissa, mieli seikkaili tuntemattomassa Ranskassa. Elokuu oli oudoin kuukausi, jonka olen koskaan elänyt. Yritin olla luonnollisesti, elää ihania hetkiä ystävien kanssa, mutta joskus rupesin itkemään täysin odottamatta ennakkoikävästä. Koitin suhtautua kaikkeen normaalisti, mutta mikään ei ollut normaalia. Halusin vaan jo lähteä, vaikka en halunnut lähteä. Mitä lähemmäksi lähtöpäivää päästiin, sitä vahvemmaksi molemmat tunteet tulivat, ja sitä kummallisemmin mieleni käyttäytyi. Onneksi tuo outo aika loppui joskus ja sain jotain hetkeksi pysyvää elämääni.
Saavuin Ranskaan aloittamaan opettavaisen syksyn. Se opetti kulttuuria, se opetti kieltä. Se opetti arvostamaan tilaisuutta olla täällä, se opetti arvostamaan Suomea ja läheisiä siellä. Se opetti olemaan välittämättä huomisesta, se opetti katsomaan tulevaan. Se opetti pitämään tiettyjä asioita tärkeinä, se opetti olemaan välittämättä pienistä. Se opetti olemaan ystävällisempi, mutta silti ajattelemaan itseään ensisijaisesti. Se opetti olemaan positiivisempi, onnellisempi ja itsevarmempi. Se opetti elämään taas vähän enemmän.
Ja kun vuotta 2016 katson avoimin silmin, on vähintäänkin yhtä hyvä vuosi edessäpäin.
Kesä meni yhdessä hetkessä, vaikka kestikin ikuisuuden. En tehnyt mitään liian hankalaa. Olin vaan. Sain purettua jokaisen kevään stressin pois. Olin sataprosenttisesti lomalla. Uin, vaikka vesi oli alle kymmenen asteista. Lähdin pyöräilemään tuntemattomaan, vaikka aurinko oli jo laskemassa. Menin ulos syömään, vaikka rahat olivat lopussa, ja elin vahvasti Suomessa, vaikka mieli oli jo muualla. Mieli seikkaili peloissa ja odotuksissa, mieli seikkaili tuntemattomassa Ranskassa. Elokuu oli oudoin kuukausi, jonka olen koskaan elänyt. Yritin olla luonnollisesti, elää ihania hetkiä ystävien kanssa, mutta joskus rupesin itkemään täysin odottamatta ennakkoikävästä. Koitin suhtautua kaikkeen normaalisti, mutta mikään ei ollut normaalia. Halusin vaan jo lähteä, vaikka en halunnut lähteä. Mitä lähemmäksi lähtöpäivää päästiin, sitä vahvemmaksi molemmat tunteet tulivat, ja sitä kummallisemmin mieleni käyttäytyi. Onneksi tuo outo aika loppui joskus ja sain jotain hetkeksi pysyvää elämääni.
Saavuin Ranskaan aloittamaan opettavaisen syksyn. Se opetti kulttuuria, se opetti kieltä. Se opetti arvostamaan tilaisuutta olla täällä, se opetti arvostamaan Suomea ja läheisiä siellä. Se opetti olemaan välittämättä huomisesta, se opetti katsomaan tulevaan. Se opetti pitämään tiettyjä asioita tärkeinä, se opetti olemaan välittämättä pienistä. Se opetti olemaan ystävällisempi, mutta silti ajattelemaan itseään ensisijaisesti. Se opetti olemaan positiivisempi, onnellisempi ja itsevarmempi. Se opetti elämään taas vähän enemmän.
Ja kun vuotta 2016 katson avoimin silmin, on vähintäänkin yhtä hyvä vuosi edessäpäin.
Se on ensimmäinen vuosi täysi-ikäisenä. Se on ensimmäinen vuosi ranskaa puhuvana. Se on ainutlaatuinen kevät, jonka saan viettää uusissa seikkailuissa jo tutuksi tulleessa paikassa. Se on vielä tuntematon syksy, vaikka palaankin takaisin vanhaan tuttuun. Se on varmasti täynnä hetkiä, joita pääse vain kerran elämässään kokemaan. Se on myös täynnä hyvästejä ja vastapainona jälleennäkemisiä.
Mutta vielä ei mietitä niitä. Nyt unohdetaan hetkeksi kaikki kaukana edessäpäin oleva, ja keskitytään siihen, mitä teen tänään ja huomenna.
Niin jatkan koko kevään ajan. Hyvästit tulevat, kun ovat tullakseen, jälleennäkemisetkin täyttävät kalenterin omana aikanaan. Nyt olen täällä. Elämä Ranskassa jatkuu vielä kuukausia, ja haluan antaa itseni elää sitä täysillä. Koskaan en näihin hetkiin pääse palaamaan. Sen takia en anna itselleni pienintäkään stressin aihetta siitä, onko blogi päivitetty tai kaikille skypetetty. Minulla menee kyllä hyvin, vaikka ei viikkoihin mitään olisi kuulunut. Syksyn totuttelin täällä eloon ja suomessa läheiseni minun muualla olooni, mutta nyt kaikki ovat omalta osaltaan siihen jotenkin tottuneet. Päivitän vielä blogia ja olen Suomeen yhteyksissä, mutta priorisoin asioita huolehtien, että en jätä yhtäkään tilaisuutta käyttämättä tai yhtäkään päivää hyödyntämättä.
Täällä on ihanaa olla, ihanaa elää. Tästä ajasta, joka tuntuu päivä päivältä menevän nopeammin, haluan ottaa kaiken irti.
2016, annetaan sen tuoda onnea ja ihania muistoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti