Kun päiviä on jäljellä 30

Aluksi päiviä oli edessä 303, joka tuntui loputtoman pitkältä ajalta. Nyt kun edessä on enää kymmenesosa niistä päivistä, jotka saan täällä vaihtovuotenani elää, on olo hyvin sekava kaikin mahdollisin tavoin.

 Täältä lähtemistä miettiessä meinaa alkaa jo nyt itkettää, mutta kun Suomen palaamista ajattelen, nousee hymy korviin. Hankalaahan tässä on se, että jotta voisin kokea toisen, täytyy kokea ensimmäinenkin.

Jätän nyt blogin kokonaan loppuajaksi, sillä niin kuin viime kuukausien epäaktiivisuudesta onkin voinut huomata, ei samaa inspiraatiota enää tänne kirjoitteluun ole. Paljon on kyllä tapahtunut ja tulee tässä seuraavien viikkojen aikana tapahtumaan, mutta niistä ehdin kertoilla myöhemminkin kaikille tutuilleni ketkä jaksavat vaihtovuoteni tarinoita kuunnella!

Eurooppaa kiertämässä

Pariisissa...

...hypättiin ensimmäistä kertaa sen bussin kyytiin, joka tulisi olemaan kotimme seuraavan 12 päivän ajan. Kierreltiin kaikki suosituimmat turistikohteet läpi yhden iltapäivän aikana, vaikkakin lähin kosketus niihin oli kaukainen vilkutus bussin ikkunasta turistioppaan selittäessä rakennusten historiaa (ja tietysti nämä muutamat kuvat Eiffel-tornin kanssa, joiden ottamiseen meille annettiin 15 minuuttia aikaa). Illaksi matkustettiin läheiseen kaupunkiin nukkumaan. Siellä vaellettiin öisiä katuja ihastellen valaistua katedraalia.

Strasbourgissa...

...katseltiin suloisia rakennuksia pienen junan kyydistä. Terassilla syödessä sain tämän vuoden ensimmäiset palovammani auringosta. Illalla istuin parhaan meksikolaisen ystäväni kanssa parkkipaikan reunalla katselemassa ohikulkevia rekkoja ja miettimässä, miten onnekkaita ollaankaan päästessämme tekemään tällainen matka.

Münchenissä...

...valitettiin pahasta leivästä (hieman ollaan mekin ranskalaistuttu) sekä sateisesta ilmasta. Kuunneltiin turistioppaan selityksiä (ei ensimmäistä eikä viimeistä kertaa, turistioppaat oli ihan säännöllinen juttu) talojen vilistessä silmien edestä. Puhuttiin vahingossa ranskaa jokaiselle tarjoilijalle. Juotiin sivistyneesti teetä saksalaisten bisnesnaisten joukossa. Illalla hengailtiin suuressa kasassa hotellin sängyssä juttelemassa elämästä, hotelli taisi sijaita jossain päin Saksan ja Tšekin rajaa.

Prahassa...

 

...kierreltiin kaunista kaupunkia ympäri ja rakastuttiin katusoittajien määrään. Käytiin suklaamuseossa, jossa sai syödä rajattoman määrän suklaata. Ostettiin Okariina-huilut. Nautittiin halvoista hinnoista ja syötiin hyvää perinneruokaa. Kokeiltiin segwayllä ajamista. Päätettiin, että tähän kaupunkiin palataan vielä joskus.

 Wienissä...

...paettiin sadetta suloisiin kahviloihin. Katseltiin tärkeitä rakennuksia bussin ikkunasta unisin silmin. Illaksi mentiin nukkumaan pienen vuoristokylän hotelliin, jonka lähialueelta ei onnistuttu löytämään edes ruokakauppaa. Aamulla kiivettiin kukkulalle katsomaan auringonnousua Sound of Music -lauluja laulaen.

Lido di Jesolossa...

...nautittiin auringosta ja merestä. Heitettiin talviturkit huhtikuiseen välimereen. Tanssittiin myöhäiseen yöhön asti klubilla, jonne meidän ihanat ohjaajat meidät veivät. Toisena, vähän rauhallisempana yönä, soiteltiin ukulelea hotellin aulassa. Herättiin jo toista kertaa katsomaan auringonnousua, tällä kertaa meren rannalle, josta se näkyi selkeämmin kuin koskaan ennen. 

Venetsiassa...

...syötiin pizzat ja gelatot. Fiilisteltiin gondolien söpöyttä, vaikka ei kyytiin ehdittykään mennä. Bongattiin ryhmä suomalaisia turisteja. Alettiin olla jo kohtalaisen univelkaisia, mutta ei annettu sen häiritä, sillä oltiinhan me kaupungissa, jota oltiin odotettu mahdollisesti eniten koko matkalta.

Milanossa...

...syötiin elämämme parhaimmat jäätelöt. Otettiin shortsikeleistä kaikki irti. Ihasteltiin tyylikkäitä milanolaisia. Käveltiin, kunnes jalkoihin sattui. Rakastuttiin Italiaan vieläkin syvemmin, vaikka ei tiedetty sen olevan mahdollista.

Chamonix-Mont-Blancissa...

...siirryttiin yhtäkkiä Italian helteistä vuoristojen viileyteen. Ihailtiin Ranskan Alppeja. Matkustettiin pienellä junalla ylöspäin katsomaan Mer de Glacea. Näin ensimmäistä kertaa lunta vuoteen ja nautin helposta hengittämisestä viileässä ilmassa. Seikkailtiin jäisessä tunnelissa ja leikittiin lumisotaa.

Genevessä...

...vierailtiin YK:n Euroopan päämajassa. Järkytyttiin Sveitsin hintatasosta. Illalla tanssittiin viimeisen illan kunniaksi yömyöhään hotellin alakerran klubilla. Meidän puolesta ilta olisi voinut jatkua ikuisuuksiin asti.

Pariisiin palatessa itkettiin matkan loppumiselle, niin ohjaajat kuin me vaihtarit, eikä tietenkään annettu itsemme miettiä sitä, että yllättävän pian palaamme kaikki kotimaihimme. Ryhdyttiin katusoittamaan Montparnassen rautatieasemalla junaa odotellessa viettäen viimeisiä hetkiä yhdessä tämän matkan osalta. Arkeen paluu ei huvittanut ketään 12 upean päivän jälkeen.

Univelkojen määrästä kertoo jotain se, että sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin tyytyväisesti 16 tuntia putkeen. Matkan aikana uni oli silti toissijaista, sillä muistoiksi ei jää väsymys, vaan jokainen ihana yöllinen keskustelu pienen keskieurooppalaisen hotellin ala-aulassa kello kolmelta yöllä. 

 Jos vielä haluatte nähdä videokuvaa matkalta, tsekatkaa Maddyn tekemä video painamalla tästä.

Tässä on koti

Mitenköhän saisi sanoiksi tiivistettyä sen, millainen fiilis juuri nyt on?

Suomi, Peru, Argentiina, Suomi, USA

Olen asunut tässä ihanassa patonkien täyttämässä maassa nyt reilut 200 päivää - noin 7 kuukautta. Olen sen aikana oppinut uuden kielen, uudet käytöstavat ja uuden kulttuurin kulhosta juotavasta aamukahvista hassuihin hiusklipsuihin asti. Olen istunut koulussa päivästä toiseen kahdeksatta tuntia ymmärtämättä mitään pelkästään sen takia, että kokisin nämä ajat, jolloin ymmärrän lähes kaiken. Olen muistuttanut itseäni satoja kertoja erilaisista kohteliaisuuksista, teitittelystä ja "madame" ja "monsieur" -sanojen käytöstä, ihan vaan huomatakseni, että yhtäkkiä kaikki tämä tulee täysin luonnostaan. Tiedän lempijuustoni, ja erotan hyvän viinin huonosta (ainakin jollain tasolla). Osaan usean ranskankielisen kappaleen sanat ulkoa. Viiniköynnökset näyttävät nykyään yhtä kotoisilta kuin havumetsät.

Saint-Jean-de-Luz

Rakastan täällä asumista ja rakastan tämän kielen puhumista. Nautin olostani, olin sitten rotaryklubini järjestämillä teetansseilla myymässä lippuja tai host-äitini kanssa syömässä epämääräisiä ruokalajeja. Lemppari hetkiä on viikonloppujen minireissut milloin minnekin. Yhtenä perjantaina käväistiin Espanjassa katsomassa maisemia, toisena lauantaina sain laulaa parhaiden ystävieni kanssa Douce France:n esiintymislavalla. En tosiaan tiedä, miten tulen pärjäämään ilman tätä vaihtariperhettäni, jonka kanssa olen jakanut koko vuoden.

Elämä jatkuu onnellisena. Pääsiäisenä tulen kävelemään merenrannalla ja leipomaan cake popseja. Sen jälkeen jaksan vielä pari kouluviikkoa ja sitten alkaa kahden viikon loma. Loman aikana teen 12 päivän reissun: kulkuvälineenä bussi, seurana meidän vaihtariperhe ja reitti tulee olemaan tämän näköinen:

Vähän voi olla kärsimätön fiilis koulussa tuota reissua odottaessa, mutta arjestakin nautitaan. Kevät on jo näyttäytynyt lämpiminä säinä ja aurinkona taivaalla. Tässä on nyt koti, tai ainakin yksi niistä.

Pieniä palasia elämästä

Viimeisen kahden viikon aikana...

...kiertelin ympäri uusia kaupunkeja. Etsin täydellistä kahvilaa puolen tunnin ajan sieltä, missä oli joka nurkan takana uusi kahvila. Vietin aikaa parhaimpien ystävieni kanssa. Kävelin joen vartta pitkin myöhään illalla. Ostin vihdoin ja viimein joogamaton. Join loputtoman monta kannullista teetä. Kävin useassa ennestään tuntemattomassa kirkossa.

...avasin aamulla ikkunan nähden edessäni suuren joen ja palmuja. Seikkailin upeassa linnoituksessa Suomen lippua olkapäillä kantaen. Söin liikaa, aivan liikaa. Maistelin hyvinkin perinteisiä ranskalaisia ruokia. Kävin katsomassa elokuvan ystävieni kanssa huolimatta siitä, että muu yleisö oli meitä keskimäärin kymmenen vuotta nuorempaa. Nauroimme silti äänekkäimmin.

...seikkailin tiheässä metsikössä etsimässä luolia. Twistasin pienessä olohuoneessa pitkän aterian jälkeen eläkeikäisten serkusten kanssa. Tutustuin moneen uuteen ihmiseen. Menin vesijumppaamaan pienen kaupungin uimahalliin, ja nauroin koko ajan ystävieni kanssa osaamattomuudellemme. Kävelin merenrannalla haistellen keväistä ilmaa.

Päätin pitää huolen siitä, että ne 118 päivää, jotka enää saan täällä viettää, elän täysillä. Unelmoin, kunnes tajusin, että elän jo unelmaani.

Lähes lomalainen

Lähiviikkoina olen pyörinyt sateisessa säässä ympäri tuttuja ja tuntemattomia kaupunkeja. 

Bordeaux'ta tutkittiin uusin silmin, kun entiset vaihto-oppilaat olivat järjestäneet meille kilpailun. Ideana oli ottaa erilaisia kuvia haasteiden mukaisesti, joten yritimme bongailla Bordeaux'n keskustasta niin kiinalaisten turistien ryhmää kuin kilpikonnia. Aika paljon oli sadetta ja tuulta ja muuta ihanaa talvista säätä, mutta kun seura koostuu rakkaista ystävistä, joita ei ole hetkeen nähnyt, ei mikään haittaa.

Viime viikonloppuna lähdin erään rotaryklubini pariskunnan kanssa Nantesiin heidän sukulaistensa luokse. Se oli aika huippu juttu, sillä Nantes on piirin rajojen ulkopuolella, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että en saa matkustaa sinne muuten kuin host-perheen tai rotaryn kanssa. Rakastuin kaupunkiin täysin. Se oli täydellisen kokoinen, täynnä historiaa ja samaan aikaan sopivan nuorekas. Vähän tuli semmoinen fiilis, että tänne on pakko palata muutaman vuoden sisällä ja mahdollisesti viettää siellä vähän pidempikin ajanjakso.

Kaksi koulupäivää täytyy vielä jaksaa, mutta ensi viikosta lähtien saan lomailla kahden viikon verran. Heti tämän viikon lauantaina lähden Agenin kaupunkiin viettämään vähän Suomi-aikaa meidän piirin toisen suomalaisen vaihtarin luokse. Sieltä muutaman päivän päästä palattuani on edessä kolmanteen perheeseen siirtyminen. Tulen asumaan kävelymatkan päässä koulustani, joka tuntuu aika luksukselta bussilla kulkemisen jälkeen. Busseja kun kulkee vain kerran päivässä suuntaansa! Toisaalta tuntuu aivan hassulta olla näinkin loppusuoralla, että vaihdan viimeiseen perheeseeni.

On siitä silti todisteita, että täällä on jo aika pitkä hetki elelty. Juuri sain takaisin talous- ja yhteiskuntaopin testin, josta olin saanut 4/7 pistettä. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en ymmärtänyt oppiaineen tunneilla lähes mitään, mutta kas vain, näin sitä oppii! Iltaisin luen ranskaksi kirjaa ilman sen suurempia ongelmia ja oppitunneilla pysyn kärryillä oppiaineesta riippumatta. Oma puhuminen ja kirjoittaminen ei ole vielä läheskään kielioppivirheiltä vapaata, mutta askel kerrallaan sitä kehitytään. Kehittymisestä en nyt kuitenkaan stressaa. Kohta lomaillaan!
  

Mitä on Ranska?

Joka nurkan takaa ilmestyviä kirkkoja ja linnoja. Pieniä kyliä pitkällä historialla. Herttaisia vanhuksia viiniviljelmillä oksia repimässä. Pieniä ruokayrityksiä pakettiautolla kulkemassa. Kivitaloja ja hassun näköisiä puita. Pieniä jokia, jotka tulvivat sateella. Sinisiä ikkunaluukkuja. Sumuista ilmaa aamulla.

Leipää, viinejä ja juustoja. Isoja aterioita ja pitkään kestävää ruokailua. Viidettä tuntia pöydässä istumista. Aperitiiveja ja jälkiruokia. Pienten ravintoloiden lämmintä tunnelmaa. Loputonta ruoan rakastamista. Leipomon tuoksua koulumatkalla kävellessä.

Äänekkäitä lapsia koulubussissa seitsemän aikaan aamulla. Yksitoikkoisia oppitunteja ja yritteliäitä oppilaita. Pitkiä jonoja ruokalaan. Koulun kirjaston hiljaista tunnelmaa. Opettajia, joita täytyy kunnioittaa. Oppilaita, jotka jaksavat aina auttaa. Työmaan melua pitkin koulupäivää.

Tervehdyksiä ja teitittelyä. Uusien ihmisten esittelyjä. Tuttuja ja tuntemattomia, joille jutellaan. Kuulumisten vaihtoa aamusta iltaan. Miljoonia ja miljoonia poskipusuja.

Tätä kaikkea ja vielä niin paljon enemmän on Ranska minulle. 

Viikkojen valuessa eteenpäin tajusin, että päiviä on vähemmän täältä lähtöön kuin on tänne tulosta. Päivät kulkevat hitaan nopeasti napaten kokemuksia mukaansa, joista jokaisen haluaa kokea täydestä sydämestä. Ihanan ärsyttäviä tällaiset aikarajat elämän hetkissä. Tässä on hyvä olla.