Pieniä palasia elämästä

Viimeisen kahden viikon aikana...

...kiertelin ympäri uusia kaupunkeja. Etsin täydellistä kahvilaa puolen tunnin ajan sieltä, missä oli joka nurkan takana uusi kahvila. Vietin aikaa parhaimpien ystävieni kanssa. Kävelin joen vartta pitkin myöhään illalla. Ostin vihdoin ja viimein joogamaton. Join loputtoman monta kannullista teetä. Kävin useassa ennestään tuntemattomassa kirkossa.

...avasin aamulla ikkunan nähden edessäni suuren joen ja palmuja. Seikkailin upeassa linnoituksessa Suomen lippua olkapäillä kantaen. Söin liikaa, aivan liikaa. Maistelin hyvinkin perinteisiä ranskalaisia ruokia. Kävin katsomassa elokuvan ystävieni kanssa huolimatta siitä, että muu yleisö oli meitä keskimäärin kymmenen vuotta nuorempaa. Nauroimme silti äänekkäimmin.

...seikkailin tiheässä metsikössä etsimässä luolia. Twistasin pienessä olohuoneessa pitkän aterian jälkeen eläkeikäisten serkusten kanssa. Tutustuin moneen uuteen ihmiseen. Menin vesijumppaamaan pienen kaupungin uimahalliin, ja nauroin koko ajan ystävieni kanssa osaamattomuudellemme. Kävelin merenrannalla haistellen keväistä ilmaa.

Päätin pitää huolen siitä, että ne 118 päivää, jotka enää saan täällä viettää, elän täysillä. Unelmoin, kunnes tajusin, että elän jo unelmaani.

Lähes lomalainen

Lähiviikkoina olen pyörinyt sateisessa säässä ympäri tuttuja ja tuntemattomia kaupunkeja. 

Bordeaux'ta tutkittiin uusin silmin, kun entiset vaihto-oppilaat olivat järjestäneet meille kilpailun. Ideana oli ottaa erilaisia kuvia haasteiden mukaisesti, joten yritimme bongailla Bordeaux'n keskustasta niin kiinalaisten turistien ryhmää kuin kilpikonnia. Aika paljon oli sadetta ja tuulta ja muuta ihanaa talvista säätä, mutta kun seura koostuu rakkaista ystävistä, joita ei ole hetkeen nähnyt, ei mikään haittaa.

Viime viikonloppuna lähdin erään rotaryklubini pariskunnan kanssa Nantesiin heidän sukulaistensa luokse. Se oli aika huippu juttu, sillä Nantes on piirin rajojen ulkopuolella, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että en saa matkustaa sinne muuten kuin host-perheen tai rotaryn kanssa. Rakastuin kaupunkiin täysin. Se oli täydellisen kokoinen, täynnä historiaa ja samaan aikaan sopivan nuorekas. Vähän tuli semmoinen fiilis, että tänne on pakko palata muutaman vuoden sisällä ja mahdollisesti viettää siellä vähän pidempikin ajanjakso.

Kaksi koulupäivää täytyy vielä jaksaa, mutta ensi viikosta lähtien saan lomailla kahden viikon verran. Heti tämän viikon lauantaina lähden Agenin kaupunkiin viettämään vähän Suomi-aikaa meidän piirin toisen suomalaisen vaihtarin luokse. Sieltä muutaman päivän päästä palattuani on edessä kolmanteen perheeseen siirtyminen. Tulen asumaan kävelymatkan päässä koulustani, joka tuntuu aika luksukselta bussilla kulkemisen jälkeen. Busseja kun kulkee vain kerran päivässä suuntaansa! Toisaalta tuntuu aivan hassulta olla näinkin loppusuoralla, että vaihdan viimeiseen perheeseeni.

On siitä silti todisteita, että täällä on jo aika pitkä hetki elelty. Juuri sain takaisin talous- ja yhteiskuntaopin testin, josta olin saanut 4/7 pistettä. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en ymmärtänyt oppiaineen tunneilla lähes mitään, mutta kas vain, näin sitä oppii! Iltaisin luen ranskaksi kirjaa ilman sen suurempia ongelmia ja oppitunneilla pysyn kärryillä oppiaineesta riippumatta. Oma puhuminen ja kirjoittaminen ei ole vielä läheskään kielioppivirheiltä vapaata, mutta askel kerrallaan sitä kehitytään. Kehittymisestä en nyt kuitenkaan stressaa. Kohta lomaillaan!
  

Mitä on Ranska?

Joka nurkan takaa ilmestyviä kirkkoja ja linnoja. Pieniä kyliä pitkällä historialla. Herttaisia vanhuksia viiniviljelmillä oksia repimässä. Pieniä ruokayrityksiä pakettiautolla kulkemassa. Kivitaloja ja hassun näköisiä puita. Pieniä jokia, jotka tulvivat sateella. Sinisiä ikkunaluukkuja. Sumuista ilmaa aamulla.

Leipää, viinejä ja juustoja. Isoja aterioita ja pitkään kestävää ruokailua. Viidettä tuntia pöydässä istumista. Aperitiiveja ja jälkiruokia. Pienten ravintoloiden lämmintä tunnelmaa. Loputonta ruoan rakastamista. Leipomon tuoksua koulumatkalla kävellessä.

Äänekkäitä lapsia koulubussissa seitsemän aikaan aamulla. Yksitoikkoisia oppitunteja ja yritteliäitä oppilaita. Pitkiä jonoja ruokalaan. Koulun kirjaston hiljaista tunnelmaa. Opettajia, joita täytyy kunnioittaa. Oppilaita, jotka jaksavat aina auttaa. Työmaan melua pitkin koulupäivää.

Tervehdyksiä ja teitittelyä. Uusien ihmisten esittelyjä. Tuttuja ja tuntemattomia, joille jutellaan. Kuulumisten vaihtoa aamusta iltaan. Miljoonia ja miljoonia poskipusuja.

Tätä kaikkea ja vielä niin paljon enemmän on Ranska minulle. 

Viikkojen valuessa eteenpäin tajusin, että päiviä on vähemmän täältä lähtöön kuin on tänne tulosta. Päivät kulkevat hitaan nopeasti napaten kokemuksia mukaansa, joista jokaisen haluaa kokea täydestä sydämestä. Ihanan ärsyttäviä tällaiset aikarajat elämän hetkissä. Tässä on hyvä olla.