Joulukuisia höpinöitä

Jos aikaa riittäisi hirmusti ja vielä sitäkin enemmän, kirjoittaisin varmaan joka päivä jotain. Aika on silti rajallinen ja kokemuksia koettava ennen kuin niitä kirjoittaa. Siksi nyt tuleekin noin sataviisitoista plus kaksi asiaa mieleen, joista haluaisin kertoa, mutta todennäköisesti onnistun niistä kirjoittamaan noin kaksi. 

Tämä on ensimmäinen joulukuu ilman joulukalenteria. En tiedä oliko tämä oleellisista oleellisinta, mutta oli se asia. Täällä ei samanlaista, jo marraskuussa alkavaa, jouluhehkutusta ole kuin Suomessa. Vasta hetki sitten kauppojen ikkunat täyttyivät joulukoristeista ja kadut jouluvaloista. Ilmassa ei silti hehku sellainen ihana, joskus vähän liioteltukin joulufiilis, jota olen ruvennut jo kaipaamaan. Onneksi voin aina palautua omaan huoneeseeni kuuntelemaan suomalaisia joululauluja ja piirtelemään kortteihin joulukuusia. Aika joulufani taidan sittenkin olla, vaikken sitä ennen tiennytkään. 

Viikonloppuina olen taas mitä milloinkin. Yhtenä kävin läpi niin joulutorit kuin trampoliinipuistot, toisena katsoin auringonlaskut ja antiikkikeräilijän talot. Loma odottaa reilun viikon päässä ja se tulee kovin kovin kovin kaivattuun koloon. Suunnitelmissa on lähtökohtaisesti nukkua ja syödä ja toistaa sama monta kymmentä kertaa. Sillä pääsee jo pitkälle. 

Ei koulussakaan silti mitään vikaa ole! Se niin kuin, miten sen muotoilisi, menettelee. Jos koulupäivät kestäisivät puolet nykyisestä, voisi koulu olla ihan huippua, mutta oppitunnit jatkuvat jatkumistaan iltaan asti ja sitten onkin jo uusi päivä ja koulu ja yö ja rytmi jatkuu näin. Voi tätä Ranskan koulusysteemiä. Ei kummia siinä koulun sivussa ehdi tehdä, mutta ehkä ei tarvitsekkaan. Katselen vain ja opettelen mitä pystyn. 

Mitä sitä vielä tähän elämästä laittaisi. Ranska sujuu muina päivinä paitsi torstaisin, silloin väsyttää aina liikaa. Täysin sujuvaan kielitaitoon on vielä piiiiiiitkä matka, mutta annan kaiken tulla luonnostaan. Joka kuukausi voin ottaa yhden i:n tuosta piiiiiiitkästä pois. Enää on kaksi kolmannesta Ranskan kuukausista jäljellä. Hassun hassun nopeaa ajankulua. Ehkä siksi menenkin nyt mieluummin ruokailemaan sympaattisten ranskalaisten vanhuksien kanssa sen sijasta, että jatkan kaikesta kirjoittelemista. Ajallani vielä kokoan kaikki hienot selitykset kulttuurieroista ranskalaiseen koulusysteemiin (josta riittää asiaa!), mutta joskus annan tämmöisen karkeahkon välipäivityksen elämästä valua julkaistavaksi, vaikka mielelläni kirjoittelisin käyttämällä enemmänkin aikaa, kun yhden hassun hetken. Eletään nyt silti ensisijaisesti.

Elämäniloiset vaihtarit!