Viime perjantaina lastattiin bussi täyteen onnesta hehkuvia vaihtareita koettelemaan bussikuskin hermoja. Ei meistä kukaan malttanut pysyä omalla paikallaan, ja äänimaisema oli lähinnä kiljuva apinalauma kuuntelemassa listahittejä volyymit kaakossa, mutta ainakin meillä oli hauskaa. Hauskaa jatkui myös koko viikonlopun ajan.
Suuntana oli Mont Saint-Michel: historiallinen luostarisaari, yksi Ranskan suosituimmista turistikohteista ja tulevan viikonlopun ajan 350 vaihtarin tutustumiskohde. Ennen sinne selviämistä meillä oli kuitenkin koko päivän kestävä bussimatka edessä. Matkan varrella poikkesimme tunnin kestävällä jokiveneretkellä, mutta sitä lukuun ottamatta saimme rauhassa juhlia bussissa jälleennäkemistä.
Mont Saint-Micheliin saavuttaessa ilta oli jo pimennyt. Meitä vastassa oli pimeydestä hohtava Disney-elokuvien linnoja muistuttava saari. (Välihuomiona voin kertoa, että löytämäni artikkelin mukaan Mont Saint-Micheliä on kuin onkin käytetty esikuvana Disneyn Tangled -elokuvassa.) Kaikki liimautuivat ikkunaan kiinni ihastelemaan tätä unelmista muodostunutta todellisuutta. Ilta parani entisestään päästessämme katsomaan arkkitehtuurista ihmettä saarelle johtavalle sillalle. Se valojen hehku tuskin katoaa koskaan mielestä.
Seuraavana päivänä lähdimme uteliain mielin tarkastelemaan luostarisaaren katuja ja kappeleita. Kadut olivat suloisesti vuorattu turisteille osoitetuilla ylihinnoitelluilla kaupoilla ja ravintoloilla, mutta taivaaseen päin katsoessa, kun pystyi näkemään vain vanhojen talojen ylimmät ikkunat ja luostarin tornit, kulkivat historia-väristykset pitkin kehoa. Mont Saint-Michel on yksi niistä paikoista, joita jaksaisi kierrellä ja kaarrella etsien kaikki kolot ja tarinat muurien takaa, mutta aika oli rajattu. Muut vaihtarit odottivat lippuineen ja juhlivine mielineen meitä hotelleillaan.
Ai että sitä jälleennäkemistä, kun bongataan meidän suomalaiset sieluntoverit muiden joukosta. Ja ai että sitä fiilistä, kun saadaan meidän vaaleahiuksinen, suomea puhuva ryhmä kasaan ja lauletaan Frontside Ollie kymmenettä kertaa putkeen. Vielä puoli vuotta sitten oltiin lähinnä toisillemme tuntemattomia, samasta asiasta unelmoivia suomalaisia nuoria, ja nyt juostiin pitkin merta hiukset hulmuten Suomen lippu takana liitäen. Meistä on tullut osa yhtä suurta kansainvälistä ryhmää, mutta saatiin hetki taas muistella, mistä ollaankaan lähdetty.
Voisin silti vielä tarkentaa tätä merta pitkin juoksemista: Me 350 vaihtaria kävelimme pitkin merenpohjaa laskuveden aikaan paljain jaloin läheisen saaren viereen ja takaisin. Muta roiskui varpaiden välistä, ja satunnaiset upottavat kohdat ja vesivirtaukset saivat kaikki kirkumaan riemusta. Voisin selittää koko tapahtumasta enemmän, mutta en tiedä miten. Aika hankala sitä on kuvailla miten maa, jolla kävelit, muuttui trampoliiniksi, jossa sai pomppia elämänsä edestä, kunnes upposi polvia myöten mutaan.
Illaksi meille oli varattu perinteistä vaihtariohjelmaa: tanssittiin ympäri ruokailusalia, saatiin taas kerran kuulla jokaisen paikalla olevan vaihtarin kotimaan kansallislaulu ja tietysti syödä. Meidän piirin pöydästä raikui musiikki ja laulu täysillä koko illan ajan ja illan pimentyessä laitettiin DJ pöytänsä taakse ja musiikki soi yöhön asti kaikkien yhdessä tanssien. Vaihtarit, olette parhaita<3
Mulla oli aivan mahtava määrä videoita tuolta illalta. Oli. Kamera jäi ravintolaan, kamera ei enää ollut siellä, tuloksena on kameraton Venla. Joo, ärsyttää. Aivan hirveesti ärsyttää, mutta sille ei voi mitään. Kaikkeni tein sen löytääkseni, mutta ei se ole löytänyt tietänsä takaisin mun luokse. Jos ei ihmepalautumista tapahdu, olen nyt hukannut ensimmäisen arvokkaan esineeni melkein 18 vuoden järjestelmällisen tavaroiden säilyttämisen jälkeen. Kai tää piti vielä kokea näin kolme kuukautta ennen täysi-ikäistymistä, jotta voin laittaa tän lapsellisen hajamielisyyden piikkiin. Näin tällä kertaa, älkää siis ihmetelkö kuvien laadun huonontumista! (Tässä olevat kuvat on lainattu toiselta vaihtarilta, Merci Jeremiah!)
Kotimatka meni yhtä sujuvasti, vaikkakin hieman unisemmin, kuin tulomatka. Taas kerran voin sen sanoa, että nämä meidän piirin vaihtarit on täyttä rakkautta. Parempaa en voisi toivoa. Seuraava yhteinen viikonloppu on meillä reilun kuukauden päästä, mutta koulun lomat alkavat ensiviikolla. Tämä kahden viikon syysloma on aivan täydellistä aikaa lähteä seikkailemaan niin Bordeaux'hon kuin eteläisempään Ranskaankin moikkailemaan muita. Mutta ensin nukun koko alkusyksyn univelat pois!
Suuntana oli Mont Saint-Michel: historiallinen luostarisaari, yksi Ranskan suosituimmista turistikohteista ja tulevan viikonlopun ajan 350 vaihtarin tutustumiskohde. Ennen sinne selviämistä meillä oli kuitenkin koko päivän kestävä bussimatka edessä. Matkan varrella poikkesimme tunnin kestävällä jokiveneretkellä, mutta sitä lukuun ottamatta saimme rauhassa juhlia bussissa jälleennäkemistä.
Mont Saint-Micheliin saavuttaessa ilta oli jo pimennyt. Meitä vastassa oli pimeydestä hohtava Disney-elokuvien linnoja muistuttava saari. (Välihuomiona voin kertoa, että löytämäni artikkelin mukaan Mont Saint-Micheliä on kuin onkin käytetty esikuvana Disneyn Tangled -elokuvassa.) Kaikki liimautuivat ikkunaan kiinni ihastelemaan tätä unelmista muodostunutta todellisuutta. Ilta parani entisestään päästessämme katsomaan arkkitehtuurista ihmettä saarelle johtavalle sillalle. Se valojen hehku tuskin katoaa koskaan mielestä.
Seuraavana päivänä lähdimme uteliain mielin tarkastelemaan luostarisaaren katuja ja kappeleita. Kadut olivat suloisesti vuorattu turisteille osoitetuilla ylihinnoitelluilla kaupoilla ja ravintoloilla, mutta taivaaseen päin katsoessa, kun pystyi näkemään vain vanhojen talojen ylimmät ikkunat ja luostarin tornit, kulkivat historia-väristykset pitkin kehoa. Mont Saint-Michel on yksi niistä paikoista, joita jaksaisi kierrellä ja kaarrella etsien kaikki kolot ja tarinat muurien takaa, mutta aika oli rajattu. Muut vaihtarit odottivat lippuineen ja juhlivine mielineen meitä hotelleillaan.
Ai että sitä jälleennäkemistä, kun bongataan meidän suomalaiset sieluntoverit muiden joukosta. Ja ai että sitä fiilistä, kun saadaan meidän vaaleahiuksinen, suomea puhuva ryhmä kasaan ja lauletaan Frontside Ollie kymmenettä kertaa putkeen. Vielä puoli vuotta sitten oltiin lähinnä toisillemme tuntemattomia, samasta asiasta unelmoivia suomalaisia nuoria, ja nyt juostiin pitkin merta hiukset hulmuten Suomen lippu takana liitäen. Meistä on tullut osa yhtä suurta kansainvälistä ryhmää, mutta saatiin hetki taas muistella, mistä ollaankaan lähdetty.
Voisin silti vielä tarkentaa tätä merta pitkin juoksemista: Me 350 vaihtaria kävelimme pitkin merenpohjaa laskuveden aikaan paljain jaloin läheisen saaren viereen ja takaisin. Muta roiskui varpaiden välistä, ja satunnaiset upottavat kohdat ja vesivirtaukset saivat kaikki kirkumaan riemusta. Voisin selittää koko tapahtumasta enemmän, mutta en tiedä miten. Aika hankala sitä on kuvailla miten maa, jolla kävelit, muuttui trampoliiniksi, jossa sai pomppia elämänsä edestä, kunnes upposi polvia myöten mutaan.
Illaksi meille oli varattu perinteistä vaihtariohjelmaa: tanssittiin ympäri ruokailusalia, saatiin taas kerran kuulla jokaisen paikalla olevan vaihtarin kotimaan kansallislaulu ja tietysti syödä. Meidän piirin pöydästä raikui musiikki ja laulu täysillä koko illan ajan ja illan pimentyessä laitettiin DJ pöytänsä taakse ja musiikki soi yöhön asti kaikkien yhdessä tanssien. Vaihtarit, olette parhaita<3
 |
| Tässä mun kanssa pienillä kujilla seikkailivat ihanat USA, Brasilia, Chile, Kolumbia ja USA! |
Kotimatka meni yhtä sujuvasti, vaikkakin hieman unisemmin, kuin tulomatka. Taas kerran voin sen sanoa, että nämä meidän piirin vaihtarit on täyttä rakkautta. Parempaa en voisi toivoa. Seuraava yhteinen viikonloppu on meillä reilun kuukauden päästä, mutta koulun lomat alkavat ensiviikolla. Tämä kahden viikon syysloma on aivan täydellistä aikaa lähteä seikkailemaan niin Bordeaux'hon kuin eteläisempään Ranskaankin moikkailemaan muita. Mutta ensin nukun koko alkusyksyn univelat pois!
 | |
| Merci beaucoup pour le week-end magnifique! Je vous aime<3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti