Yli kuukauden asuminen täällä on tuonut rutiinit elämään. Lähes kaikki alkaa tuntumaan tutulta ja kotoisalta, eikä uutuudenviehätystä koe kuin yksittäisinä hetkinä. Elämä rupeaa olemaan kovin mutkatonta. Tätä voisi kutsua arjeksi!
Arkipäivät tuntuvat menevän täällä nopeasti pitkien koulupäivien takia. Olen joka päivä, keskiviikkoa lukuun ottamatta, kotona vasta vähän ennen kuutta, sillä viimeinen tunti loppuu viideltä. Maanantaisin ehdin saada koulupäivän jälkeen aikaan vaikka ja mitä, mutta jo tiistaista lähtien energiat kuluvat koulussa loppuun. Niinpä ne kaksi tuntia, mitä ehdin täällä kotona viettää omia juttujani tehden, sujahtavat sormien välistä. Illallista syömme yleensä kahdeksan maissa, jonka jälkeen menen nukkumaan. Aivot kaipaavat hirveät määrät unta koko päivän kestäneen kielikoulun jälkeen, jonka takia voin löytää itseni sängystä jo yhdeksän maissa, mikä Suomessa tuntui olevan täysi mahdottomuus.
Aivojani saan silti kiittää ja suoda niille ne yhdeksän tunnin unet, sillä ranskan taito kehittyy nyt kovaa vauhtia. Ensimmäiset kolme viikkoa jumitin "ei osaa, ei ymmärrä, ei pysty" -tasolla, mutta sitten tapahtui jotain mysteeristä ja sanat alkoivat saada merkityksiä. Ehei, en ymmärrä läheskään kaikkea. Pystyn silti jo keskustelemaan normaaleimmista aiheista ilman ylimääräisiä tuskia, ja jos energiaa riittää, rupean höpisemään menneessä aikamuodossa ja superlatiivissa. Juuri tänään kaverit koulussa sanoivatkin, että puhun paljon paremmin kuin ensimmäisinä viikkoina. En siis vaan kuvittele, olen ihan oikeasti kehittynyt! Jes!
Kodista on muotoutunut ihana turvapaikka viikkojen saatossa. Täällä on aina hyvä olla, varsinkin nyt, kun talon tavat ovat tutut. Täälläkin elän arkista elämää, jonka takia on hankalaa keksiä, mitä tästä edes kertoisi. Alkuviikkoina ihastelin suihkun kattoikkunaa, jonka kautta tulevat auringonsäteet saivat valuvan veden kimaltamaan. Naureskelin myös yksin huoneessani host-äidille, joka lauloi kovaan ääneen radion mukana aina ruokaa laittaessa. Kaikesta tällaisesta on tullut nyt jotain arkista, jotain mikä on osa tätä Ranska-kotia. Niinpä voin vaikka kertoa, että host-äiti heitti toissapäivänä host-isää banaaninkuorella naamaan. Ihan vahingossa vaan, kun ei se saanut koppia. Tällaista täällä tapahtuu, ainakin saan nauraa paljon!
Kulttuurierot ovat silti kulttuurieroja viikkojenkin jälkeen. Jotkut asiat ovat täällä ihanasti, mutta tiettyjä asioita kaipaan Suomesta hirveästi. Rakastan, miten täällä kaikki vastaavat hymyyn, mutta en jaksaisi millään viivyttää tuttavilta lähtöä puolella tunnilla vain ylimääräisten kohteliaisuuksien takia. Pidän myös siitä, miten täällä kaikki juttelevat helposti puolitutuillekin, mutta toisaalta ärsyttää, että yksin olevaa ihmistä luullaan helposti yksinäiseksi. Tällaista tämä adaptoituminen uuteen kulttuuriin on, täynnä iloja ja ärsytyksiä.
Olen tyytyväinen, että olen onnistunut pitämään vain vähän yhteyttä Suomeen. Heti alusta alkaen huomasin, miten ikävä tulee helpommin aina yhteyttä pitäessä. Se ei silti tarkoita, etteikö mulle saisi laittaa viestiä. Viestiä saa laittaa ja mielelläni teistä kuulenkin ja kuulumisiani kerron, mutta mun suunnalta sitä yhteydenottoa tuskin tulee. Mulle tämä on helpompaa näin, toivottavasti sen ymmärrätte!
Tähän lopuksi laitan pätkän mun yli vuosi sitten kirjoittamasta vaihto-oppilashakemuksesta, joka tuli yksi päivä vastaan tietokoneen kansioiden syvyyksistä ja piristi kummasti päivää. Sain taas uuden muistutuksen siitä, miten mun tän hetkinen elämä on vain pitkäaikaisten unelmien toteutumista, sillä täällä sen unohtaa aika helposti.
Haluan elää toisessa maassa ja erilaisessa kulttuurissa. Haluan oppia uuden kielen ja uusia tapoja. Haluan nähdä, miten haastavaa on käydä erikielistä koulua. Haluan kokea, millaista on tehdä työtä sen eteen, että pärjään erikielisessä koulussa, ja haluan saada onnistumisen tunteen kieltä oppiessani. Haluan tavata uusia ystäviä, joiden kanssa on ehkä aluksi kielimuuri, mutta joilta voin oppia paljon. Haluan tietää, millaista on elää uudessa perheessä, jota en aluksi tunne, mutta josta mahdollisesti tulee kuin toinen perhe minulle. Haluan tietää millaista on, kun yhtäkkiä elämä onkin toisessa maassa ja sen tavat ja kulttuuri tuntuvat kotoisilta. Haluan olla vaihto-oppilas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti