Ensimmäinen koulupäivä tuli ja meni kuin suuri moukarin kuula, joka viskaisee sut tiiliseinän läpi kerran ja lujaa. Pari päivää siinä parantelet haavoja ja mietit, mitä tapahtuikaan, mutta jo kolmantena päivänä näät, miten avarampi maailma on tiiliseinän toisella puolen.
Oli mulla onneksi vähän helpotusta alusta asti. Tiiliseinän läpi oli hyvä lentää keksipaketti taskussa. Eikä kukaan vähätellyt mun ekan päivän jännittelyjä, sillä sain saattajan bussipysäkille ja päivän jälkeen mukavasti kyseltiin, että miten päivä oli mennyt. "Mä selvisin!", huudahdin aina yhtä iloisena.
Mikään jännittäjähän mä en ole. Olen päässyt seikkailemaan kaikenlaisille esiintymislavoille Pietarilaisesta juhlasalista kesäteatterin lavalle asti. Kaikki uudet paikat oon aina ottanut ilolla vastaan ja jättänyt jännittämisen sikseen, jonka takia olikin yllätys, että tämä melkein 18-vuotias Venla oli kauhuissaan koulubussiin astuessa, kauhuissaan koulurakennukseen kävellessä, kauhuissaan vielä vähän sen jälkeenkin. Elämä silti helpottui uusien ihmisten myötä. Heti ensimmäisestä tunnista lähtien löysin englannintaitoisia luokkakavereita, joiden kanssa kulkea koulussa. Silti ensimmäiset kaksi päivää meni pienessä shokissa eteenpäin kävellen.
Nyt menee jo ihan aidosti hyvin. Ne ensimmäiset englannintaitoiset kaverit oli mun makuun ehkä vähän liian kiinnostuneita mangasta, mutta muutaman päivän sisällä löysin tieni uuteen kaveriporukkaan, joka otti mut ilolla vastaan. Niinpä saan kulkea koulussa samanhenkisten ihmisten kanssa, jotka jaksavat jopa opettaa mulle ranskaa söpöjen piirustuksien avulla. Olen tutustunut lukuisiin ihmisiin, vaikka kielimuuri onkin huomattava mun vaiheessa olevan ranskan taidon ja ranskalaisten nuorten heikon englannin taidon vuoksi. Monet silti uskaltautuvat sanomaan edes jotain, kun näkevät mut koulun kirjastossa yrittämässä ymmärtää aikakausilehtien tekstejä sanakirjaa epätoivoisesti selaillen. Kaikki tuntuvat myös muistavan mut hyvin jo lyhyen keskustelun jälkeen. Mulla niitä uusia kasvoja ja nimiä tulee sieltä täältä koko ajan, joten unohtuu helposti kenet tunnen ja kenet en. (Terkkuja vaan sille pojalle, joka tuli juttelemaan mulle bussipysäkille selvästi sen oloisena, että ollaan juteltu aiemminkin. En vieläkään tiedä kuka olet!)
Muuten kaverit, muistatte varmaan sen Venlan, joka oli aina perillä kaikista aikatauluista, niiden muutoksista, esseiden palautuspäivistä ja kaikesta muustakin, mistä vaan perillä voi olla. No, tämä samainen Venla on viimeisen viikon aikana myöhästynyt ainakin neljältä tunnilta noin 20 minuuttia, sillä hänellä ei ole ollut mitään käsitystä, että luokka on vaihtunut tai että hänellä ylipäätänsä on tunti. Vaikka tähän on osittain syynä se, että en ole tunnilla ymmärtänyt, jos opettaja on kertonut tulevista muutoksista, niin mielelläni syytän tästä ranskalaista epäjärjestelmällisyyttä. Täällä et saa edellisenä iltana viestiä, jos joitain muutoksia oppituntiin tulee tai se perutaan kokonaan. Tuntuu, että tieto kulkee "sana kiertää" -periaatteella. Myöskään näihin hieman epäselkeisiin lukujärjestyksiin, mitkä meille ensimmäisenä päivänä jaettiin, ei voi luottaa kovinkaan vahvasti. Luokkatilat ovat monesti eri, mitä paperilla lukee, ja myös tuntien ajat vaihtelevat paljon. Koko koulun alku on kaikkien puolesta ollut yhtä sähläystä, mutta multa se on sitä ollut tuplasti enemmän. Aika paljon kaipaan kartalla olemista, mutta ei tässä voi kun ottaa rennosti. Nätisti vaan astelen myöhästyneenä luokkaan eivätkä opettajat siitä välitä, sillä en mä ole kun "se vaihtari".
Oppitunnit menee mukavasti piirrellen, nukkuen, pohtien elämää ja kirjoitellen kalenterin takaosaan tekstejä. Joskus kopioin taululta muistiinpanoja, mutta harvoin tiedän, mitä ne tarkoittavat. Kotitehtäviä tai kokeita ei mun tarvitse tehdä, sillä tässä vaiheessa se olisi aika mahdotonta kielitaidon puutteen vuoksi. Jotkut opettajat huolehtivat, että pysyn edes jotenkin mukana oppitunnilla käsiteltävästä aiheesta, mutta jotkut eivät huomioi läsnäoloani ollenkaan. Matikan ja englannin oppitunnit ovat nykyään mieleisimpiä, sillä numeroita on helppo ymmärtää joka kielellä ja englannin tunneilla opeteltavat aiheet ovat täällä samaa tasoa, mitä Suomessa opiskeltiin viidennellä luokalla. Ihan kohtalaisesti siis loistan sieltä joukon osaavana yksilönä. Sitäkin on sattunut, että englanninopettaja huutelee luokassa Venlaa, kun ei itse ole varma jonkun sanan kirjoitusasusta.
Koulun ulkopuolella elämä jatkuu ihanasti päivä kerrallaan eläen. Olen päässyt näkemään useita kaupunkeja ja tapahtumia, joiden kautta rakastun Ranskaan päivä päivältä enemmän. Täällä on kulttuuria pienissäkin kaupungeissa, eikä minkään paikan historia jätä kylmäksi. Ranskalaista katukuvaa ihailen yhä yhtä paljon, vaikka vähitellen tähän ympäristöön alkaa tottua. Ei viiniviljelmät kaikessa kauneudessaan sykähdytä enää niin paljoa, kun katsot niitä kymmenettä päivää huoneesi ikkunasta. Kaikki uudet paikat saavat silti pienen Venla-turistin eloon, sillä onhan täällä aivan älyttömän kauniita maisemia.
Muuten kaverit, muistatte varmaan sen Venlan, joka oli aina perillä kaikista aikatauluista, niiden muutoksista, esseiden palautuspäivistä ja kaikesta muustakin, mistä vaan perillä voi olla. No, tämä samainen Venla on viimeisen viikon aikana myöhästynyt ainakin neljältä tunnilta noin 20 minuuttia, sillä hänellä ei ole ollut mitään käsitystä, että luokka on vaihtunut tai että hänellä ylipäätänsä on tunti. Vaikka tähän on osittain syynä se, että en ole tunnilla ymmärtänyt, jos opettaja on kertonut tulevista muutoksista, niin mielelläni syytän tästä ranskalaista epäjärjestelmällisyyttä. Täällä et saa edellisenä iltana viestiä, jos joitain muutoksia oppituntiin tulee tai se perutaan kokonaan. Tuntuu, että tieto kulkee "sana kiertää" -periaatteella. Myöskään näihin hieman epäselkeisiin lukujärjestyksiin, mitkä meille ensimmäisenä päivänä jaettiin, ei voi luottaa kovinkaan vahvasti. Luokkatilat ovat monesti eri, mitä paperilla lukee, ja myös tuntien ajat vaihtelevat paljon. Koko koulun alku on kaikkien puolesta ollut yhtä sähläystä, mutta multa se on sitä ollut tuplasti enemmän. Aika paljon kaipaan kartalla olemista, mutta ei tässä voi kun ottaa rennosti. Nätisti vaan astelen myöhästyneenä luokkaan eivätkä opettajat siitä välitä, sillä en mä ole kun "se vaihtari".
Oppitunnit menee mukavasti piirrellen, nukkuen, pohtien elämää ja kirjoitellen kalenterin takaosaan tekstejä. Joskus kopioin taululta muistiinpanoja, mutta harvoin tiedän, mitä ne tarkoittavat. Kotitehtäviä tai kokeita ei mun tarvitse tehdä, sillä tässä vaiheessa se olisi aika mahdotonta kielitaidon puutteen vuoksi. Jotkut opettajat huolehtivat, että pysyn edes jotenkin mukana oppitunnilla käsiteltävästä aiheesta, mutta jotkut eivät huomioi läsnäoloani ollenkaan. Matikan ja englannin oppitunnit ovat nykyään mieleisimpiä, sillä numeroita on helppo ymmärtää joka kielellä ja englannin tunneilla opeteltavat aiheet ovat täällä samaa tasoa, mitä Suomessa opiskeltiin viidennellä luokalla. Ihan kohtalaisesti siis loistan sieltä joukon osaavana yksilönä. Sitäkin on sattunut, että englanninopettaja huutelee luokassa Venlaa, kun ei itse ole varma jonkun sanan kirjoitusasusta.
Koulun ulkopuolella elämä jatkuu ihanasti päivä kerrallaan eläen. Olen päässyt näkemään useita kaupunkeja ja tapahtumia, joiden kautta rakastun Ranskaan päivä päivältä enemmän. Täällä on kulttuuria pienissäkin kaupungeissa, eikä minkään paikan historia jätä kylmäksi. Ranskalaista katukuvaa ihailen yhä yhtä paljon, vaikka vähitellen tähän ympäristöön alkaa tottua. Ei viiniviljelmät kaikessa kauneudessaan sykähdytä enää niin paljoa, kun katsot niitä kymmenettä päivää huoneesi ikkunasta. Kaikki uudet paikat saavat silti pienen Venla-turistin eloon, sillä onhan täällä aivan älyttömän kauniita maisemia.
 |
| Satuin bongaamaan lähikaupungin esitteestä mainoksen kelttiläisen musiikin konsertista, eikä paljoa tarvinnut sitä katsella kun host-täti osti jo liput! |
 | ||
Yhden viikonlopun vietin brasilialaisen vaihtarin Danielan kanssa ja päädyttiin ajelemaan Saintes-kaupungin joessa itse ajettavilla veneillä! 
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti