Tätä on olla Venla juuri nyt

Kissat pyörii kotona, vapaasti ulkona. ”Miau!”, kuuluu joka suunnasta. Lintuja lentelee, hyttyset pistelee. Ilta pimenee. Perhe nauraa, Venla hymyilee. Mitään en ymmärrä, mutta tunnelma on lämmin. Tähdet loistaa taivaalla, juusto lautasella. ”Maista tätä! Ja tätä! Ja tätä!” Nam, hyi, nam. ”Lisää ruokaa?” Ehkä vielä vähän… ”Lisää ruokaa?” Je suis repu!

”Mennään hakemaan ystävältä lihaa. Voit jäädä tänne, jos haluat.” Tietysti lähden mukaan. Kadut ovat kapeita. Auto tulee vastaan, ajetaan ojassa.  Pihalla on ihmisiä. ”Bonsoir! Bonsoir! Bonsoir!” Pieni tyttö tepastelee pihalle. Tervehtii kaikkia. Tulee kohdalleni. Hymyilen,  tyttö antaa poskipusun. Tyttö hymyilee, ja lähtee hyppimään trampoliinille. Juon viinirypäleistä puristettua mehua, juuri tehtyä. Ranska hymyilee, Ranska on mukava.

Saintesin kadut vilisee ihmisiä. Ranskalainen katukuva on kaunis. Kirkkoja, kissoja, ränsistyneitä taloja. Hymyileviä ihmisiä, juoksevia lapsia, polkupyöriä. Pilvinen taivas, kuuma ilma. Ravintolassa tarjoilija on kuin pitkäaikainen ystävä. Jutellaan, nauretaan. Ruoka on hyvää, jälkiruoka makeaa. Jenkki-purkka, pelasta!

Illalla väsyttää. Kuuman päivän jälkeen päätä särkee. ”Venla, mene vaan nukkumaan!” Bonne nuit! Avaan makuuhuoneen ikkunan. Raikas yöilma kohtaa kasvot. ”Ei ei ei! Hyttyset tulee sisään! Ne näkee valon ja tulee! Älä avaa iltaisin ikkunaa.” Ai, okei. Äh. On kuuma. Päähän sattuu. Suomessa sai avata aina ikkunan. Eihän täällä ole edes paljoa hyttysiä…

Herään, avaan ikkunan. Kirkonkellot soi, tuuli humisee. ”Bonjour!” Aamupala on hyvää. Sitten maistuu sokeri suussa. Missä ruisleipä? Hapankorput? Jenkki-purkka, älä ikinä lopu! ”Venla, On y va!” Ajetaan kymmenen eri pienen kylän läpi, vaikka mennään nopeinta reittiä. Matkalla väsyttää. Suljen silmät. Ihan hetkeksi vain. ”Venla, katso!” Mitä? ”Siellä etsitään ostereita!” Meri on matalalla. Kymmeniä ihmisiä etsimässä ostereita. ”Kohta ollaan perillä.”

Tuntuu, kuin olisin Italiassa. Korkeita valkoisia katulamppuja, leveitä katuja, turisteja. Majakka. ”Venla, haluatko kiivetä?” Tietysti! Monen monta askelta. ”Mene vaan edeltä!” Kiidän, vaikka jalkoihin sattuu. Ylhäällä lentää helikopteri suoraan nenän edestä. Meri jatkuu, jatkuu, jatkuu. Rantakadut loistaa valoa. ”No, onko kaunista?” On!

”Se on kylmää! Kylmää! Hyi!” Heh, tulkaapa Suomeen. Meren aallot vie mukanaan. Kellun ja hymyilen. Vesi kuljettaa. Uin, vaikka ikuisuuden. Suolaa menee silmiin. Irvistän. Sitten taas uin. Rannalla istuessa meri alkaa nousemaan. ”Katso, tuon miehen pyyhe kastuu!” Meri lähenee, metri metriltä. Aika kaunista.

”Jäätelöä! Mitkä kaksi makua otat?” Yksi riittää, kiitos! Sitruunainen sorbetti sulaa suussa. ”No niin, mitä otat toiseen jäätelöön?” Niin mihin? ”Toiseen jäätelöön. Yksi on niin pieni.  Ja nyt valitset kaksi makua!” Ai. Pistaasi ja vadelma. Pitää alkaa ostamaan isompia vaatteita.

Auto ajaa kohti kotia. Koko suuri alue, joka oli päivällä täynnä ihmisiä etsimässä ostereita, on nyt meren peitossa. Meri jatkuu, jatkuu. Päivä oli ihana. Niin ihana. Mietin, jos olisin voinut jakaa sen kavereiden kanssa. Kavereiden, jotka ovat Suomessa. Ei, aivot hiljaa. Viiniviljelmät vilisee silmien edessä. Rupean nukkumaan.

”Keräsin vaan tähän nyt jotain illaksi mitä kaapista löytyi.” Juustoja, viinirypäleitä, salaattia, muuta hyvää, nam! Syön, nauran, syön. Aurinko laskee. Nauran lisää. Syön lisää. On pimeää. Elämä on hyvää. Kai se on tätä olla vaihtari Ranskassa. Kai se on tätä toteuttaa unelmiaan. Se on varmasti tätä olla Venla juuri nyt. Onnellinen.